Yhteystiedot

Esko Erkkilä
Ruokomäenkatu 32
33840 Tampere
050 556 4878

Pikakysely

Mitä pidät uusista kotisivuistamme?

Hieno ja luottavainen tunnelma Paavo Väyrysen Pirkanmaan maakunnallisen vaalijuhlan kahvitilaisuudessa

Tiistai 17.1.2012 - -Esko Erkkilä-

Kerroin eilen Keskustan presidenttiehdokkaan Paavo Väyrysen kunniaksi järjestetyn Pirkanmaan maakunnallisen vaalijuhlan ohjelma-annista.


Vaalijuhlahan järjestettiin Tampereen Yliopiston juhlasalissa sunnuntaina tammikuun 15. päivä ja tilaisuuteen osallistui lähes 650 kuulijaa.


Maakunnallisen vaalijuhlan alkamisaika oli klo 15.00, mutta tilaisuutta edeltänyt kahvitarjoilu aloitettiin jo tuntia aikaisemmin.


Kiersin kamerani kanssa juhlavieraiden joukossa kahvitilaisuuden aikana ja tässä muutama otos kamerakierrokseltani:



img_0754.jpg

Mikko Kärki Lempäälästä (vasemmalla) ja Markku Ylijoki Viljakkalasta ovat kokeneita kunnallisvaikuttajia ja heillä oli keskenään paljon mielenkiintoisia asioita käsiteltävänään.

Kärki on kunnanvaltuutettu Lempäälässä ja Ylijoki kaupunginvaltuutettuna Ylöjärvellä.



img_0756.jpg


Tamperelaiset Sylvia Remes (vasemmalla), Tuula Minkkinen ja Anna-Kaarina Rantaviita-Tiainen nauttivat kahvia ja voipullaa hyvillä mielin sekä odottivat juhlatilaisuuden alkamista.



img_0759.jpg


Hämeenkyrön kunnanvaltuutettu Jouni Ovaska ja SuPerin tamperelainen järjestöpäällikkö Raija Moilanen.



img_0764.jpg


Lisää hämeenkyröläisiä – Jorma Rajakoski ja Pasi Alakomi. Pasi on tehnyt hyvän kaupan, sillä Väyryset-muki näyttää olevan kotiinviemisenä!

Pitää tässäkin kiittää Pasia, sillä ajoin autoni joulukuussa mökillä jäiselle sekä liukkaalle nurmikolle ja jouduin soittamaan Pasin vetämään Focukseni traktorilla takaisin "ihmisten ilmoille"!



img_0766.jpg


Etelärinteen tilan emäntä Raili Naskali Pirkkalasta yhdessä miehensä Pekka Naskalin kanssa.

Naskali Ky:n nahka-alan yritys on kaikille tuttu Kuninkaankatu 31:ssä Tampereella!




img_0765.jpg


Tapio Vaali, Pirjo Männistö ja Anne Kotti saivat koko juhlan ajan kääriä paketteihin Väyryset-mukia, Paavo Väyrysen kirjaa, hopealohta ja nalle-karhuja.



img_0768.jpg


Seija Alatalo ja Tampereen apulaispormestari Timo Hanhilahti olivat hyvällä tuulella kuten aina.

Seija on helmikuun aikana nousemassa Tampereen kaupunginvaltuustoon Keskusta-ryhmän varaedustajaksi, sillä Muusa Kostilainen on muuttanut Helsinkiin.

Onnea Seijalle uuden luottamushenkilöaseman saavuttamisesta!


img_0769.jpg


Kansanedustaja Arto Pirttilahden eduskunta-avustaja Elina Sieppi Ylöjärveltä ja Jorma Kallio Vesilahdelta keskustelivat aivan varmasti Kokoomuksen suunnittelemasta kuntateurastushankkeesta!



img_0771.jpg


Viime eduskuntavaaleissa eduskunnasta vapaaehtoisesti luopunut hämeenkyröläinen maanviljelysneuvos Klaus Pentti on sitten viime näkemän kasvattanut tyylikkäät viikset.

Tässä maanviljelysneuvos on yhdessä vaimonsa Ullan kanssa.


img_0774.jpg

Ikaalisten vahvat Keskusta-vaikuttajat Matti Äijö (vasemmalla) ja Pauli Haapaniemi keskustelivat varmaan Ikaalisten asioista Paavo Väyrysen vaalijuhlan kahvitilaisuudessakin.



img_0819.jpg


Tämän jutun lopuksi vielä yksi kuva vaalijuhlan eturiviltä.

Kansanedustaja Arto Pirttilahti on saanut paikan Vuokko Väyrysen rinnalta.




Tässä siis muutamia otoksia Paavo Väyrysen maakunnallisen vaalijuhlan kahvitilaisuudesta.

Väkeä oli paikalla 650 henkeä ja tähän heistä mahtui vain murto-osa.



Toivottavasti saamme järjestettäväksemme Tampereelle Väyrysen uuden vaalijuhlan ensimmäisen kierroksen jälkeen.

Silloin pyrin olemaan ahkerampi kuvaaja!


-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Mikko Kärki, Markku Ylijoki, Tuula Minkkinen, Jouni Ovaska, Raija Moilanen, Jorma Rajakoski, Pasi Alakomi, Raili Naskali, Pirjo Männistö, Seija Alatalo, Matti Äijö, Pauli Haapaniemi, Arto Pirttilahti, Timo Hanhilahti, Anna-Kaarina Rantaviita-Tiainen,

Lähes viisisataa tamperelaista kävi vaalibussissa tervehtimässä Paavo ja Vuokko Väyrystä

Torstai 29.12.2011 - -Esko Erkkilä-

Presidenttiehdokas Paavo Väyrynen veti keskiviikkona joulukuun 28. päivänä Tampereella kuuden tilaisuuden sarjan vaalibussitilaisuuksia yhdessä vaimonsa Vuokon kanssa.

 

Paavo Väyrysen panostaminen Tampereella kannatti, sillä Väyrysten vaalibussissa vieraili lähes 500 tyytyväistä tamperelaista. Oli mukava seurata Väyrysten kansansuosiota kaikissa niissä paikoissa, joissa he päivän aikana vierailivat.


Presidenttiehdokas oli hyvin tyytyväinen Tampereella kokemaansa suosioon.

 

Pääsin olemaan mukana viidessä tilaisuudessa päivän aikana ja tässä pienoinen kuvakavalkadi päivän tapahtumista:

 

img_0318.jpg

 

Tammelantori oli autio ja tyhjä hieman ennen kymmentä, mutta kellon lähestyessä määräaikaa torille oli kerääntynyt kymmeniä tamperelaisia odottamaan Väyrysen vaalibussi saapumista.

 

img_0317.jpg

 

Bussi saapui Tammelantorille täsmälleen klo 10.00 ja torilla odottaneet täyttivät hetkessä Väyrysen vaalibussin.

 

img_0320.jpg

 

Pirkanmaan vaalipiiristä valittu kansanedustaja Arto Pirttilahti (oikealla) kulki koko päivän Väyrysten matkassa ja samoin teki myös puoluesihteeri Timo Laaninen (vasemmalla).

 

img_0323.jpg

 

Vuokko Väyrynen valloitti tamperelaiset vaatimattomalla ja valoisalla olemuksellaan.

 

img_0324.jpg

 

Presidenttiehdokas oli myös koko päivän myhäilevä ja hyvällä tuulella!

 

pict2375.jpg

 

Keskustan Tampereen kunnallisjärjestön puheenjohtaja Antti Juva (vasemmalla) käytti tilaisuutta hyväkseen ja keskusteli puoluesihteeri Timo Laanisen kanssa poliittisista näkymistä.

 

img_0330.jpg

 

Paavo Väyrysen presidentinvaalikampanjan hittituote on muki, jossa Paavo ja Vuokko ovat kuvattuina Itsenäisyyspäiväjuhlan varusteissa. Ostin itselleni mukin ja tässä siitä kuva.

 

img_0333.jpg

 

Vuokko ja Paavo Väyrynen komistivat ostamani juhlamukin nimikirjoituksillaan. 

 

pict2379.jpg

 

Hervantalainen Tarmo Aaltonen hankki lukemattomien muiden tapaan Väyrysten juhlamukin. Vuokko kirjoitti nimensä mukin pohjaan…

 

pict2381.jpg

 

…ja hänen jälkeensä oli Paavon vuoro kirjoittaa nimensä.

 

pict2382.jpg

 

”Hyvältä näyttää!”

 

pict2397.jpg

 

Myös kansanedustaja Arto Pirttilahti hankki Väyrysten juhlamukin ja tässä presidenttiehdokas ”kuittaa” Pirttilahden ostoksen!

 

 

pict2387.jpg 


Tässä Tampereen kaupunginvaltuutettu Anna-Kaarina Rantaviita-Tiainen Väyrysten seurassa.

 

 

pict2392.jpg

 

Myös minä pääsin Paavo ja Vuokko Väyrysen kanssa samaan potrettiin. Vasemmalla Timo Laaninen.

 

 

 

Kiitän Paavo ja Vuokko Väyrystä hienon päivän järjestämisestä tamperelaisille!

 

Kiitokset myös kansanedustaja Arto Pirttilahdelle, joka oli koko pitkän päivän mukana kaikissa Väyrysten tilaisuuksissa. Samoin kiitokset myös puoluesihteeri Timo Laaniselle, joka myös oli koko ajan mukana.

 

pict2398.jpg

 

Kuvakertomus on paikallaan lopettaa kuvaan, josta näemme, että meillä kaikilla oli niin mukavaa!

 

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Paavo Väyrynen, Vuokko Väyrynen, VTT Paavo Väyrynen, presidenttiehdokas Paavo Väyrynen, Timo Laaninen, Arto Pirttilahti, Antti Juva, Anna-Kaarina Rantaviita-Tiainen, Tarmo Aaltonen,

Eläkeliiton Tampereen yhdistyksen jouluinen 35-vuotisjuhla oli hieno tilaisuus

Keskiviikko 21.12.2011 - -Esko Erkkilä-

Eläkeliiton Tampereen yhdistys ry:n tarkoituksena on tamperelaisten eläkeläisten toiminnallisten, henkisten ja aineellisten etujen valvominen ja heidän asemassaan ilmenevien epäkohtien korjaaminen.

 

Tarkoituksensa toteuttamiseksi yhdistys toimii sitoutumattomana eläkeläisjärjestönä.

 

Yhdistys täytti tänä vuonna 35-vuotta ja juhlavuotensa kunniaksi se järjesti jouluisen 35-vuotisjuhlan Komediateatterin yläsalissa joulukuun 17. päivänä.

 

Olin MSL-Tampereen puheenjohtajana kutsuvieraana mukana hienossa tilaisuudessa.

 

Tässä kuvakertomus juhlasta:

 

img_0001.jpg

 

Tampereen kaupunginvaltuutettu, MSL-Tampereen sihteeri Anna-Kaarina Rantaviita-Tiainen oli juhlassa toinen MSL-Tampereen edustaja.

 

img_0005.jpg

 

Juhlivan yhdistyksen puheenjohtaja Matti Kaperi ja varapuheenjohtaja Irma Siren vastaanottivat juhlavieraat ja he myös vastaanottivat juhlivalle yhdistykselle osoitetut tervehdykset.

 

img_0006.jpg

 

Puheenjohtaja Matti Kaperi lausui juhlan tervehdyssanat.

 

 

img_0013.jpg

 

Juhlatilaisuuden musiikista vastasi Mauri Kuusinen.

 

img_0022.jpg

 

Yhdistyksen jäsen Maire Vainikka esitti juhlayleisölle yhdistyksen historiikin.

 

Yhdistyksen perustajina oli 37 perustajajäsentä eli yhdistys lähti heti perustamisensa jälkeen voimallisesti liikkeelle.

 

Yhdistyksen oma lippu vihittiin v. 2000.

 

Nykyisin yhdistyksen ”kotipesänä” toimii Marttala, joka sijaitsee Hämeenpuistossa.

 

Yhdistyksellä on nyt 230 jäsentä ja sen toiminta on vilkasta, sillä Marttalassa kokoonnutaan kahdesti kuukaudessa. Sauvakävelyryhmä lähtee matkaan joka tiistai klo 10.00 ja lähtöpaikka on Vapauden patsas Hämeenkadun ja Pirkankadun kulmauksessa.

 

img_0026.jpg

 

Juhlapuheen tilaisuudessa piti Tampereen apulaispormestari Timo Hanhilahti.

 

Hanhilahti totesi, että yhdistyksen tulevaisuus näyttää valoisalta, sillä Tampereen seudulle muuttaa vuosittain 4.000 asukasta ja heistä vajaa puolet asettuu Tampereelle.

 

Apulaispormestari Hanhilahti loi juhlapuheessaan pikakatsauksen Tampereen taloustilanteeseen. Hän painotti, että investointitasosta on huolehdittava, vaikka lyhyellä tähtäyksellä pienemmillä investoinneilla saataisiinkin parempi tulos.

 

Ajankohtaisesta kuntauudistuksesta Hanhilahti totesi, että kuntaministeri Virkkunen antanee esityksensä helmikuussa 2012. Kuntien yhteistyö oli kääntynyt positiiviseen suuntaan, mutta kuntauudistusta odoteltaessa se on nyt pysähdyksissä.

 

Apulaispormestari Hanhilahti halusi erikseen käsitellä ns. Nuorisotalo-hanketta.  Kyse on laajemmasta hankkeesta kuin pelkästä nuorisotalosta. Hanke sijoittuu vanhalle Kauppaoppilaitokselle ja toiminta siellä alkaa ensi vuoden elokuussa. Parhaillaan on menossa talon nimikilpailu ja toukokuun aikana määritellään talon käyttövuorot.

 

Juhlapuheensa lopuksi apulaispormestari Hanhilahti onnitteli juhlivaa yhdistystä.

 

img_0034.jpg

 

Eläkeliiton Pirkanmaan piirin puheenjohtaja Sointu Liukko (keskellä) ja piirin toiminnanjohtaja Elina Paukkunen (oikealla) luovuttivat Eläkeliiton myöntämän kultaisen ansiomerkin Tuomo Hakkaraiselle.

 

img_0035.jpg

 

Pekka Karttuselle (toinen oikealta) luovutettiin Eläkeliiton hopeinen ansiomerkki.

 

img_0036.jpg

 

Eläkeliiton Tampereen yhdistyksen jäsen Meeri Vettenranta esitti laihialaisittain etelä-pohjalaisen murrepakinan. Meerin esitys oli hunajaa korvilleni, sillä sain työurani aikana viettää Etelä-Pohjanmaalla lähes seitsemän vuotta ja vastuualueeseeni kuului mm. Meeri Vettenrannan synnyinkunta Laihia. Kävinkin kiittämässä Meeriä oikein kädestä pitäen hänen esityksensä jälkeen!

 

Eläkeliiton Tampereen yhdistyksen jouluinen 35-vuotisjuhla päättyi yhteisesti laulettuun ”Maa on niin kaunis” –lauluun.

 

Kiitän Eläkeliiton Tampereen yhdistystä virkeän toimintansa esittelystä. Puheenjohtaja Matti Kaperin rohkaisema olen liittymässä yhdistyksen jäseneksi!

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Matti Kaperi, Anna-Kaarina Rantaviita-Tiainen, Timo Hanhilahti, apulaispormestari, MSL-Tampere, Elina Paukkunen, Meeri Vettenranta,

Ovatko Suomen Keskusta, Kristillisdemokraatit sekä Tampereen Sitoutumattomat kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Irene Roivaiselle ja Vihreille "ynnä muuta" -porukkaa?

Lauantai 3.12.2011 - -Esko Erkkilä-

Tampereen kaupunginvaltuusto teki kokouksessaan 21.11.2011 useita merkittäviä päätöksiä.

 

Kokouspäivä oli pitkä, mutta se ei saa selitys sille, että kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Irene Roivaisen (vihr) ote pyrki lipsumaan eräässä vaiheessa kokousta. Hän niputti useissa kohdin Suomen Keskustan, Kristillisdemokraattien sekä Tampereen Sitoutumattomien ryhmäpuheenvuoroissaan esittämät kannatukset ”ynnä muut” –porukan tekemiksi!

 

Kokoomuksen ja RKP:n valtuustoryhmän puheenjohtaja Leena Kostiainen esitti ryhmäpuheenvuorossaan monia asioita, jotka mitä ilmeisimmin oli etukäteen sovittu XL-ryhmän ja demareiden sekä Vasemmistoliiton yhteisissä neuvotteluissa.

 

Kostiaisen esityksiä kannattivat ryhmäpuheenvuoroissaan demarien Pekka Salmi, vihreiden Olli-Poika Parviainen, vasemmistoliiton Mikko Aaltonen, keskustan Anna-Kaarina Rantaviita-Tiainen, kristillisten Leena Rauhala sekä sitoutumattomien Lasse Oksanen.

 

Päätösvaiheessa kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Irene Roivainen toisteli yhteen aikaan ainoastaan Kostiainen esitystä kannattaneiden Salmen, Parviaisen ja Aaltosen nimiä, mutta kuittasi Rantaviita-Tiaisen, Rauhalan sekä Oksasen roolin ”ynnä muuta” -porukkana!

 

Kuuntelin tätä jaksoa Radio Moreenista ja uskon, että pöydän takana olleet sihteerit ojensivat Roivaista, sillä lopussa kaupunginvaltuuston puheenjohtaja alkoi mainita myös Rantaviita-Tiaisen, Rauhalan sekä Oksasen nimet kokoomuksen ja RKP:n valtuustoryhmän puheenjohtajan Leena Kostiaisen tekemien esitysten kannattajina.

 

Toivon, että nyt nähty episodi ei kerro Tampereen Vihreiden piirissä mahdollisesti esiintyvästä ylenkatsovasta suhtautumisesta Suomen Keskustan, Kristillisdemokraattien tai Tampereen Sitoutumattomien suuntaan!

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tampereen kaupunginvaltuusto, Tampereen Vihreät, Irene Roivainen, Anna-Kaarina Rantaviita-Tiainen, Leena Rauhala, Lasse Oksanen, Leena Kostiainen, Pekka Salmi, Olli-Poika Parviainen, Mikko Aaltonen,

Olen pettynyt Tampereen kaupunginvaltuuston enemmistön päättämään kiinteistöveron korottamiseen

Tiistai 8.11.2011 - -Esko Erkkilä-

Hämmästelen, että valtakunnallinen hallituskokoonpano veti yhtä köyttä myös Tampereen kaupunginvaltuustossa eilen, kun päätettävänä oli Tampereen kiinteistöveroprosentti ensi vuodelle.

 

Kataisen-Urpilaisen ja heidän apupuolueidensa aikaansaama kuntien kuristaminen sai tamperelaisen kruununsa, kun kokoomus, RKP, demarit, vihreät, vasemmistoliitto ja kristillisdemokraatit korottivat kiinteistöveroprosentin uudelle tasolle.

 

Suomen Keskustan johdonmukainen linja asumiskustannusten kurissapitämiseksi sai tukea Tampereen Sitoutumattomien, SKP:n sekä Perussuomalaisten taholta, mutta valtakunnallinen hallituskoalitio jyräsi järkevän vaihtoehdon.

 

Demarien Pekka Salmi mainitsi ryhmäpuheenvuorossaan, että kiinteistöveron korottaminen kohdistuisi pääomia omaavien maksettavaksi. Salmen ajatusrakennelma on ammuttava heti alas, sillä kiinteistöveron korottaminen kiertyy välittömästi kaikkien asumismuotojen kustannusten kurimukseksi.

 

Demarien tiukka ryhmäkuri tuli kaupunginvaltuuston istunnossa taas selvästi esille, kun Aila Dundar-Järvinen kertoi kaikelle kansalle, että hän jäi ryhmässään vähemmistöön kiinteistöveroa käsitellessä. Ryhmässään kiinteistöveroa vastustanut Dundar-Järvinen totesi kuitenkin noudattavansa ryhmänsä päätöstä ja äänestävänsä vastoin henkilökohtaista kantaansa. Äänestäjien tahto ei siis merkitse demarileirissä mitään, vaan joukon enemmistö määrää myös ryhmän vähemmistöön jääneiden äänestyskäyttäytymisen.

 

Keskustan Anna-Kaarina Rantaviita-Tiainen käytti napakan puheenvuoron, jossa hän ”opetti kädestä pitäen” valtuustokollegojaan ja totesi kiinteistöveron korottamisaikeiden olevan kaupungin itseaiheuttamaa. On mukavaa kuulua samaan ryhmään Anna-Kaarinan kanssa!

 

Anneli Kivistö (sdp) – eräs demariryhmän ylikävelemäksi joutuneista - käytti mainion puheenvuoron, jossa hän toivoi seuraavaan kaupunginvaltuustoon omakotiyhdistysten edustusta.

 

Kokoomuksen Mikko Leppälahti ja Erkki Axen sekä vasemmistoliiton Ilkka Järvelä ilmoittivat jo keskustelun aikana, että he tulevat äänestyksessä poikkeamaan ryhmiensä linjauksista.

 

Äänestystulos oli lopulta kiinteistöveron korottamisen puolesta 54 ja sen nykyisellään pitämisen puolesta 13.

 

Olen pettynyt valtaapitävien linjaan ja toivon, että tamperelaiset muistavat äänestystuloksen seuraavissa kunnallisvaaleissa.

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tampereen kiinteistövero, Mikko Kriikku, Anna-Kaarina Rantaviita-Tiainen,

Kimmo Tiilikainen: Maakuntien rooli on katsoa asioita eteenpäin asukasnäkökulmasta

Keskiviikko 21.9.2011 - -Esko Erkkilä-

Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Kimmo Tiilikainen tarkasteli Pirkanmaan Säätiön juhlaseminaarissa 10.9.2011 maakuntien merkitystä Suomessa nyt ja tulevaisuudessa.

 

Maakuntien ja läänien periaatteellista erosta Tiilikaisella oli osuva tiivistys; maakunnat katsovat asioita eteenpäin asukasnäkökulmasta, kun taas lääninhallinnot toimivat ylhäältä alaspäin.

 

Eduskuntaryhmän puheenjohtaja Kimmo Tiilikaisen esitys käsitteli monipuolisesti periaatteellisia sekä myös ajankohtaisia asioita.

 

Yhteishenki on ihmisistä lähtevää vastuunkantoa, mainitsi Tiilikainen.

 

Todetessaan, että kunnallinen demokratia on vastuullisuuteen kasvamista, pääsi Tiilikainen käsittelemään ajankohtaista kuntauudistusta.

 

Kansalaisten yhdenvertaisuus, palvelujen saatavuus sekä mahdollisuus vaikuttaa lähiyhteisön asioihin ovat keskeisiä seikkoja, joiden pitäisi pysyä myös niiden mielissä, jotka nyt ”ylhäällä” piirtelevät Suomen kuntaverkkoa uusiksi.

 

Ihmisten asuinpaikan valinnan pitää säilyä vapaana myös jatkossa, yritysten toimintaedellytykset on pystyttävä takaamaan koko maassa, opiskelumahdollisuuksien takaaminen vanhempien varallisuudesta piittaamatta ovat asioita, joiden on pysyttävä kirkkaana mielessä, kun kuntaverkkoa ollaan harsimassa uuteen uskoon.

 

Tiilikainen piti suurena uhkana opetusministeriön suunnitelmia, joissa opetukseen suunnattuja varoja leikataan 300 milj. euroa. Uhka koskee koko Suomea, mainitsi Tiilikainen.

 

Uuden kasvun eväiksi Kimmo Tiilikainen linjasi materiaalitehokkuuden, raaka-aineiden jalostamisen pidemmälle, energiatehokkuuden ja sen, että talouskasvun pitää saastuttaa vähemmän kuin ennen.

 

Kimmo Tiilikainen – jolle kertyi aikanaan myös ministerikokemusta - totesi, että Pirkanmaa on varautunut hyvin vuoteen 2030.

 

Hän kuitenkin muistutti, että ihmisiä pitää rohkaista vastuunottoon yrittäjyydellä ja on luotettava yrittäjien luovuuteen sekä muutosvoimaan.

 

Henkisten esteiden poistaminen, lainsäädännön esteiden purkaminen, investointien sekä vientitoiminnan tukeminen ovat seikkoja, joihin on koko ajan panostettava, mainitsi Tiilikainen esityksensä lopuksi.


Tässä jokunen kuva juhlaseminaarin tiimoilta:


pict16422.jpg

 

Säätiön hallituksen puheenjohtaja Anna-Kaarina Rantaviita-Tiainen toivottaa kansanedustaja Mikko Alatalon tervetulleeksi juhlaseminaariin.

 

pict1639.jpg

Talousneuvos Tauno Mäkelä saapuu juhlaseminaariin.

pict16452.jpg

Puheenjohtaja Rantaviita-Tiainen toivottaa Tampereen apulaispormestari Timo Hanhilahden tervetulleeksi ja takana Mikko Kärki Lempäälästä.

pict1646.jpg

Keskustan Tampereen kunnallisjärjestön puheenjohtaja Antti Juva saapuu juhlaseminaariin.


pict16382.jpg

Keskustan Tampereen kunnallisjärjestön johtokunnan jäsen Esko Kärkkäinen saapumassa juhlaseminaariin.

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Kimmo Tiilikainen, eduskuntaryhmän puheenjohtaja Kimmo Tiilikainen, Pirkanmaan Säätiö, Pirkanmaa, Anna-Kaarina Rantaviita-Tiainen, kansanedustaja Mikko Alatalo, apulaispormestari Timo Hanhilahti,

"Pirkanmaa 2030" - tasokas seminaari Pirkanmaan sekä yleensäkin maakuntien merkityksestä Suomessa nyt ja tulevaisuudessa

Sunnuntai 11.9.2011 - -Esko Erkkilä-

Talousneuvos Toivo Kuoppala, toimittaja Viljami Rantanen sekä agrologi Eino Helminen olivat monessakin mielessä kaukokatseisia, kun he 4.5.1961 allekirjoittivat säädekirjan, jolla haettiin oikeusministeriöltä lupaa Pirkanmaan Säätiö-nimisen säätiön perustamiseen. Oikeusministeriö myönsi säätiölle perustamisluvan 15.6.1961.

Pirkanmaan Säätiö järjesti lauantaina 10.9.2011 taidemuseo ja galleria Willa Mac`ssa 50-vuotisjuhlaseminaarinsa.


pict16352.jpg


Willa Mac sijaitsee Pyynikillä ja sen edustalla on ”maamerkkinä” taiteilija Timo Solin´n yli kolmemetrinen pronssinen taideteos ”Ylöspäin”.

 

Juhlaseminaarin esiintyjinä olivat

 

pict16602.jpg


Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Kimmo Tiilikainen…,

 


pict1670.jpg


…maakuntajohtaja Esa Halme Pirkanmaan Liitosta sekä…

 


pict1673.jpg


…opiskelija Vilhartti Hanhilahti.

 


pict16523.jpg


Seminaarin avauksen suoritti Pirkanmaan Säätiön hallituksen puheenjohtaja Anna-Kaarina Rantaviita-Tiainen…


pict1654.jpg


…ja tilaisuuden juontajana toimi sekä seminaarin päätöspuheenvuoron käytti Jouni Koskela.

 

Pirkanmaan Säätiön tarkoitukseksi on hyväksytty pirkanmaalaisten yhteishengen kasvattaminen sekä sivistystoiminnan vaaliminen ja tukeminen Pirkanmaan alueella.

Jo alusta alkaen säätiön tarkoituksena oli tukea lähellä maalaisliittolais-keskustalaista aatetta olevaa toimintaa. Kaukokatseisuutta perustajilta oli se, että nimeksi jo 1960-luvun alussa valittiin pirkanmaalaisuus – Pirkanmaan Säätiö.

Pirkanmaan Säätiön taloudellinen tukitoiminta on viime vuodet perustunut säätiön aatemaailmaa lähellä olleiden henkilöiden merkkipäivälahjoituksiin. Niukoista rahavaroista johtuen säätiön avustustoiminta ei ole ollut säännöllistä vaan sitä ovat em. erillistulot rytmittäneet.  

Juhlaseminaarin n. 60 osanottajaa seurasivat mielenkiinnolla esityksiä.

Palaan myöhemmin mielenkiintoisiin seminaariesityksiin.

 

-Esko Erkkilä-

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Kimmo Tiilikainen, Esa Halme, Vilhartti Hanhilahti, Anna-Kaarina Rantaviita-Tiainen, Jouni Koskela, Pirkanmaan Säätiö, Pirkanmaan Liitto, Willa Mac, Timo Solin

MSL-Tampereen kulttuuripalkinto Anna-Kaarina Rantaviita-Tiaiselle

Sunnuntai 3.4.2011 - -Esko Erkkilä-

Maaseudun Sivistysliiton Tampereen opinto- ja kulttuuriyhdistys ry eli MSL-Tampere on vuodesta 2006 alkaen jakanut palkinnon henkilölle, joka on kunnostautunut paikallisen kulttuuritoiminnan ja sivistyksellisen oikeudenmukaisuuden edistäjänä.

Palkinto on suomalainen vesuri. Vesuri kuvaa osaltaan sitä työtä, jota kulttuurin ja sivistystyön edelläkävijä joutuu tekemään, kun hän etenee yhteiskuntaa ympäröivässä ”viidakossa”.

Sentterissä keskiviikkona 30.3.2011 järjestetyssä juhlatilaisuudessa palkinnon sai tamperelainen toimistosihteeri ja kaupunginvaltuutettu Anna-Kaarina Rantaviita-Tiainen.

 

pict0572.jpg 

Anna-Kaarina Rantaviita-Tiaisen pitkäaikainen vapaaehtoistyö Tampereen kaupungin luottamuselimissä sekä useissa yhdistyksissä olivat perusteluja hänen palkitsemiselleen.

 

MSL-Tampere viittasi palkitsemisperusteluissaan myös siihen laajaan järjestötyöhön, jossa Rantaviita-Tiainen on ollut edistämässä kulttuuritoimintaa. Tämä työ on ollut edesauttamassa sivistyksellisen ja koulutuksellisen oikeudenmukaisuuden toteuttamista.

Anna-Kaarina Rantaviita-Tiaisen monivuotinen menestyksekäs toiminta on merkinnyt naisten tasa-arvon edistymistä.

Aikaisemmin vesuripalkinnon ovat saaneet kansanedustaja Mikko Alatalo, ex-kansanedustaja Sulo Aittoniemi, edunvalvontapäällikkö Jouni Koskela, valokuvaaja Jukka Rautio ja viime vuonna toimitusjohtaja Arto Huhtinen.

 

 

pict0571.jpg

Palkittu Anna-Kaarina Rantaviita-Tiainen palkintoineen kukitettuna keskellä. 

MSL- Tampereen pitkäaikainen puheenjohtaja ja nyt hallituksessa tiedotusvastaavana toimiva Jouni Koskela (vasemmalla) sekä MSL-Tampereen nykyinen puheenjohtaja Esko Erkkilä (oikealla).

 

-Esko Erkkilä-

7 kommenttia . Avainsanat: Maaseudun Sivistysliitto ry, Maaseudun Sivistysliiton Tampereen opinto- ja kulttuuriyhdistys ry, MSL-Tampere, Anna-Kaarina Rantaviita-Tiainen, Mikko Alatalo, Sulo Aittoniemi, Jouni Koskela, Jukka Rautio, Arto Huhtinen,

Liikenneministeri Anu Vehviläinen yllätti Pirkanmaa-tuntemuksellaan

Torstai 17.2.2011 - -Esko Erkkilä-

Liikenneministeri Anu Vehviläinen vieraili Pirkanmaalla tiistaina helmikuun 15.päivänä.

Vehviläinen oli tamperelaisten tavattavissa Kauppakeskus Duo`ssa Hervannassa klo 13.30- 14.30.

Vehviläisen paikallistuntemus Hervannasta, Tampereesta, Pirkanmaasta sekä myös Satakunnasta oli yllättävän hyvä. Vehviläinen osoitti olevansa tietoinen koko maan asioista - erityisesti liikenneasioista.

 

 

pict1007.jpg

 Keskustan kansanedustajaehdokas Hanna Holma Kangasalta ja liikenneministeri Anu Vehviläinen keskustelevat hyväntuulisina Kauppakeskus Duo´ssa.

 

Keskustelin Vehviläisen kanssa ja toin esille Tampereen kannalta tärkeät liikenneväylähankkeet.

VT3 on luonnollisesti Tamperetta sivuavana valtaväylänä maantieliikenteen osalta tärkein Tampereelle, mutta myös VT 12 sekä myös VT9 olivat Vehviläisen "sydäntä lähellä".

 

Rautatiekysymyksistä Vehviläinen oli hyvin perillä Tampereen seutua puhuttavasta Tampereen läntisestä ohitusradasta sekä myös siitä, että Tampere on nykytilanteessa hyvin tukkoinen paikka raideliikenteen osalta. Tampereen tavararatapihan siirtämishanke etelämmäs oli hyvin Vehviläisellä tiedossa.

VT9:n suurkuluttajana olen kiinnostunut sen perusparannuksesta Tampereelta Oriveden suuntaan. Ehdotin Vehviläiselle, että Tampereen ja Oriveden välinen tieosuus ajanmukaistettaisiin pätkinä ja että ensimmäinen pätkä Tampereen suunnalta olisi Tarastenjärven risteykseen saakka.

Vehviläinen mainitsi, että Turusta alkava VT9 oli aluksi vain Jyväskylään saakka, mutta sitten sitä jatkettiin Joensuuhun saakka. Minulle oli uutta se, että VT9 jatkuu nykyisin Niiralaan saakka eli Venäjän rajalle asti - en osaa edes hävetä tietämättömyyttäni, jonka liikenneministeri minulle nyt opasti!

Liikenneministeri Vehviläinen jatkoi matkaansa Kauppakeskus Duo´sta Kangasalle ja sen jälkeen Sappeeseen.

Sappeessa hän avasi tienpätkän, joka - harvinaista kyllä -, siirtyi paikallistiestä valtiontieksi. Kansanedustaja Mikka Alatalo on toiminut puuhamiehenä, jotta tällainen erikoisuus Suomessa on nykypäivänä mahdollista!

Eipä löydy toista pirkanmaalaista kansanedustajaa, joka olisi pystynyt samaan!

Keskustan pirkanmaalaisista kansanedustajaehdokkaista Duo´ssa olivat Mikka Alatalon lisäksi paikalla Hanna Holma, Raili Naskali, Matias Hilden sekä komeetan lailla Keskustan kärkeen kiitänyt puoluevaltuuston varapuheenjohtaja Pertti Hakanen. Kiitokset heille kaikille hienoista puheenvuoroista!

Kiitän Pirkanmaan Keskustanaisten toiminnanjohtaja Pirkko Vuolletta ja Keskustan Pirkanmaan piirin toiminnanjohtaja Ritva Männistöä, että he pystyivät järjestämään hallituksen erään keskeisimmän ministerin vierailun Pirkanmaalle!

 

-Esko Erkkilä-

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Liikenneministeri Anu Vehviläinen, Anu Vehviläinen, Kauppakeskus DUO, Pirkanmaan Keskustanaiset, Pirkko Vuolle, Anna-Kaarina Rantaviita-Tiainen, Ritva Männistö, Hanna Holma, Pertti Hakanen, Mikko Alatalo, Matias Hilden, Raili Naskali,

Kansi ja Keskusareena hyväksyttiin pitkien puheiden saattelemana

Torstai 20.5.2010 - -Esko Erkkilä-

Tampereen kaupunginvaltuusto hyväksyi keskiviikkoiltana 19.05.2010 runsaat kolme tuntia kestäneen keskustelun jälkeen Kansi ja Keskusareena-projektin aloittamisen.

 

Keskustelu oli lähes yksimielinen, sillä ainoastaan äärivasemmisto esitti aluksi lopullisen päätöksen siirtämistä. Keskustelua kuitenkin jatkettiin ja lopulta lopputulos oli se, että kaupunginhallituksen ehdotus Kansi ja Keskusareena-hankkeeseen ryhtymisestä hyväksyttiin äänin 63 - 4.  

 

Oli hupaisaa, että pormestarin alustuspuheenvuorossa oli...

Lue lisää »

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tampereen kaupunginvaltuusto, Kansi ja Keskusareena, Ikea, Mikko Kriikku, Anna-Kaarina Rantaviita-Tiainen, Mikko Alatalo, Timo P. Nieminen

Ratikka-illassa kuultiin myös realistisia puheenvuoroja

Keskiviikko 31.3.2010 klo 18.54 - -Esko Erkkilä-

Tampereen XL-ryhmä eli kokoomuksen, vihreiden, keskustan, kristillisten, RKP:n ja sitoutumattomien valtuustoryhmät järjestivät kuntalaisille suunnatun Ratikka-illan Metso-kirjastossa 30.03.2010.

 

Olin mukana tilaisuudessa.

 

Tilaisuutta mainostavissa ilmoituksissa todettiin raflaavasti, että nyt on tilaisuus päättää ratikkareiteistä, vaunujen ominaisuuksista ja ratikka-asemien palveluista! Mentiin siis reippaasti edelle todellisesta tilanteesta.

 

Tilaisuuden ensimmäisen alustuksen piti DI Antero Alku. On nostettava hattua miehelle, sillä niin vahvasti hän osasi maalata kuulijoiden mieliin kaikki ratikan edut, että kaupat muutamasta ratikasta olisi syntynyt heti, jos kauppatilanteesta olisi ollut kyse.

 

Myönnän, että...

Lue lisää »

2 kommenttia . Avainsanat: Ratikka-ilta, Riitta Koskinen, Olli-Poika Parviainen, Lasse Oksanen, Leena Rauhala, Anna-Kaarina Rantaviita-Tiainen, Tarja Jokinen

« Uudemmat kirjoitukset